Biografia

Taivaankanteen jäätyneistä linnuista on kymmenes albumi kymmenessä vuodessa. Monella tapaa se on myös ensimmäinen. Se on ensimmäinen omalla nimellä julkaistu sooloalbumi ja ensimmäinen ulkopuolisen taiteellisen tuottajan kanssa tehty albumi. Kaikkein tärkeimpänä se on vihdoinkin  myös albumi, jonka olen aina halunnut tehdä.

Kuistilla käsi poskella. Kuva: Susanna Ågren

Taivaankanteen jäätyneistä linnuista -albumi syntyi ajatuksesta tehdä levyllinen niin kaunista ja vilpitöntä popmusiikkia kuin rahkeista irtoaisi. Yhteistyö albumin tuottaneen Tero Alangon kanssa toimi mainiosti, sillä tavoitteemme oli sama: luoda taiteellisesti kunnianhimoinen ja kuuntelua kestävä kokonaisuus rakkaudesta popmusiikkiin.

Tero Alanko kannusti kirjoittamaan paremmin, rohkeammin ja avoimemmin omalla äänellä sekä kuunteli kärsivällisesti lukuisat demot, jotta materiaalista jalostuisi ehjä kokonaisuus. Mukaan pyydetyt vierailijat (muiden muassa Anna Kuoppamäki, Janne Laurila, Pekka Laine) tuovat kappaleisiin annoksen suomalaista pop-osaamista parhaimmillaan.

Lopulta albumista tuli varsin nostalginen ja haikea. Siinä on mukana lapsuuden muistoja ja tunnelmia.

Synnyin vuonna 1982 sangen epämusikaaliseen työväenluokan perheeseen. Iskä tykkäsi kuunnella levyjä ja äidilläkin oli muutama kasetti, mutta kukaan ei osannut soittaa mitään. Vanhempien yllätykseksi kiinnostuin kitaroista yhdeksänvuotiaana. Pyysin pappaa rakentamaan sellaisen. Hän veisteli rungon puusta ja viritti rautalangat kieliksi. Siitä lähti mukava räminä.

Avaa hiki! Ensimmäinen laulamani kappale oli mukaelma Kake Randelinin hitistä ”Avaa hakas”. Kuva: Seija Tuovinen

Pian vaadin mummolan yläkerrasta kurkistanutta Landolaa mukaani. Eräällä kerralla se sitten lähtikin. Lupasin, että en pitäisi kovaa meteliä. Riihimäen Peltosaaren kerrostaloissa seinät olivat pahvia ja naapureiden mölyämisessä jo tarpeeksi ääntä.

Ränkyttelin epämääräistä ränkkädänkkä-komppia ja kirjoittelin koulukavereiden kanssa kappaleita kolmasluokkalaisen englannilla Iron Maidenin, Led Zeppelinin, Black Sabbathin, Deep Purplen ja muiden rajujen rokkibändien paholaiskuvastoa varjellen. Koulussa opetettiin soittamaan vain nokkahuilua. Luokallinen vinkuvaa kakofoniaa sai inhoamaan musiikkitunteja. Laulukokeessa lauloin Sinisen ja valkoisen kahdeksikon arvoisesti.

Pian kitara jäi lintubongauilun varjoon. Kaivoin sen naftaliinista vasta 15-vuotiaana, kun ystäväni Pauli kertoi, että kitaraa soitetaan soinnuilla. Taivas aukeni. Kahdessa viikossa opettelin virsikirjan perälehdiltä valokopioidut sointutaulukot ulkoa. Soitin Beatlesia sormet iloa ja verta tihkuen.

Tajusin, että musiikki koostuu vain muutamista aakkosista. Pystyin virittämään kitaran lelupianon avulla. Ensimmäiset musiikilta kuulostaneet bändit olivat The Coats ja Blackpool.

Muutin Tampereelle vuonna 2003. Bändiharrasteet Riihimäellä ja Järvenpäässä kompuroivat herkässä iässä. Asevelvollisuus lienee suurin bändien tuhoaja Suomessa. Onnistuin onneksi välttämään moiset kuviot herkän mieleni ansiosta.

Tampereella ostin kasettineliraiturin ja tein ensimmäisen ep:n nimellä Jann Wilde. Lähettelin sitä musalehtiin. Yllätyksekseni sain kaksi kannustavaa arviota ja tukun faneja mikseri.netissä. Minua pyydettiin liittymään Rose Avenue -nimiseen bändiin laulajaksi. En halunnut luopua orastavasta Jann Wilde -urastani, joten yhtye sai nimen Jann Wilde & Rose Avenue.

Tein ensimmäiset oikeat keikat 23-vuotiaana Jann Wilde & Rose Avenuen kanssa. Tampereen Räpärällää ja Vastavirta-klubi toimivat näyttämöinä. Ujona hiihtelijänä jännitin keikkoja valtavasti. Jännitystä helpottamaan ehdotettu alkoholi ei auttanut asiaa. Olin sekaisin ja kauhusta kankeana.

Kaikesta huolimatta Jann Wilde & Rose Avenue saavutti pian jalansijaa paikallisissa kimallerockpiireissä. Meidät erotti monista aikalaisista se, että emme ottaneet itseämme kovin vakavasti.

Aloitimme vuoden 2005 soittamalla Tentti-nimisessä pienessä pubissa ja päätimme sen soittamalla tien toisella puolella sijaitsevalla Pakkahuoneella. Molemmat keikat olivat loppuunmyytyjä. Ensimmäinen omilla ansioilla. Jälkimmäisellä lämmittelimme ruotsalaista The Arkia.

Seuraavana keväänä allekirjoitimme levytyssopimuksen Hype Recordsin kanssa. Kesällä äänitimme debyyttialbumimme turkulaisella Living Room -studiolla. Tarkoitus oli tehdä suoraviivainen ja rosoinen poplevy eli käytännössä taltioida keikkasettimme. Emme onnistuneet.

Levitoin laulun päätteeksi Turun Caribiassa. Kuva: Petri Vilen

Äänitysten jälkeen lähdimme Keski-Eurooppaan lämmittelemään Negativea. Siellä kuulimme yllätykseksemme ja kauhuksemme osallistuvamme euroviisukarsintoihin. Kohumanagerimme Tommi Liimatainen ilmoitti kisoihin aiemmin demoina julkaistut kappaleet tulevalta levyltä.

Kappaleet diskattiin ja mediatempaus onnistui. Pian komeilimme tv-uutisissa ja iltapäivälehtien kansissa. Kirjoitin tilalle uudet biisit ja palasimme studioon levyttämään. Ilmassa oli hypeä. Lähikioskin myyjäkin tiesi Jann Wilden.

Euroviisuissa olimme viidensiä. Pistimme koko homman läskiksi pukeutumalla kummallisiin huumoriasuihin. Minulla oli sulat selässä ja Ziggy Stardust -henkinen haalari, jonka kyljessä oli tähti.

Kaikki näkyvyys ja kohkaaminen nostivat Tokio Okei -debyytin albumilistan yhdeksänneksi. Toisella listaviikolla se putosi sijalle 32 ja sitä seuraavalla viikolla kohti alennuslaareja.

Yhtye alkoi rakoilla. Pian se kaatui omaan pöhköyteensä ja musiikillisiin ristiriitoihin. Ennen kuin asioista ehdittiin edes puhua, manageri tiedotti mediakohu silmissä kiiltäen yhtyeen hajoamisesta.

Rose Avenuen jälkeen halusin aloittaa puhtaalta pöydältä. Päädyin kuitenkin takaisin Hype Recordsille ja hajonneen paskan tilalle syntyi Jann Wilde & The Neon Comets. Huomattavasti pop-orientoituneempi ja musiikillisesti sofistikoituneempi kokoonpano äänitti Neon City Rockers  -albumin Tampereen Lielahdessa Jukka ”Shitter Limited” Miettisen ohjauksessa.

Tähän vitsi torvesta soittamassa torvea. Kuva: Mauri Pennanen

Retroileva ja musiikkityyleillä leikittelevä sillisalaatti jäi myyntiluvuiltaan Tokio Okein varjoon. Se ylsi albumilistan 32. sijalle, mutta voitti kriitikot Nalle Östermania lukuun ottamatta puolelleen.

Värjäsin puolet päästäni eri väriseksi ja lämmittelimme Twisted Sisteriä Lempäälän Ideaparkissa. Glamrock-imago alkoi kuitenkin tuntua hivenen ahtaalta. Oli aika ripustaa meikkipussi naulaan.

Vuonna 2010 äänittelin levyllisen kappaleita kannettavalla atk-laitteella. Yhteistyö Hype Recordsin kanssa hiipui jatkuviin sopimusrikkomuksiin ja epäselvyyksiin. Kieltäydyin tarjotusta jatkosta ja hyppäsin pois uppoavasta laivasta. Turkulaisten kavereiden pikkulafka Yläkulo Tuotanto tuntui mukavalta vaihtoehdolta.

Don’t Play With The Flame On Your Hand -levy oli kaivattu irtiotto ja askel kohti omaa ilmaisua. Levy sai lämpimän vastaanoton. Se täydentää Jann Wilde -trilogian mainiosti.

Näyttelin pikkuroolin Pete Europan ohjaamassa Timanttikoirien vuosi -elokuvassa ja sain kipinän tehdä elektronista musiikkia. The Saturnettes syntyi tähän tarpeeseen. Pyysin vanhat bänditoverit mukaan. Lopulta elektroninen elementti kutistui pelkäksi rumpukoneeksi ja kylppäriin sopivaksi pieneksi synamatoksi.

Tämä erikoinen kahden kitaran, basson, pianon sekä ryskäävän rumpukoneen kokoonpano teki yhden albumin ja kourallisen keikkoja. Projekti oli tehnyt tehtävänsä kesään 2011 mennessä.

Konepopista oli mukavan epäloogista siirtyä seuraavaksi 60-lukuiseen poppiin. Yhdessä Antti Aittapellon kanssa perustettu kahden miehen yhtye Volter viimeisteli debyyttialbuminsa. No Return -levy julkaistiin jälleen Yläkulo Tuotannon kautta. Se sai mairittelevia arvioita, mutta jäi marginaalisuosikiksi.

Volter tien päällä Kuva: Sami Nieminen

Volter teki muutaman keikan ja katosi studion uumeniin. Sittemmin Volter on tehnyt muutaman irtosinkun sekä Voltergeist-nimisen ep:n keväällä 2017. Toinen albumi kuultaneen vielä joskus.

Elektronista hammasta oli jäänyt kolottamaan ja kaivoin The Saturnettes -projektin takaisin esille. The Saturnettes II -levy todella onkin elektronisempi ja vahvemmin uuden aallon pörinöistä syntynyt. Sanat kirjoitin yhdessä saksalaisen Kiki Suddenin kanssa.

Bändin sijasta ilmaisu oli tällä kertaa itsenäisempi. Soitin valtaosan soittimista. Opettelin myös käyttämään kameraa ja kuvasin kaikista albumin kappaleista musavideot. Se kävi hyvästä harjoituksesta. Albumi oli myös ensimmäinen puhdas omakustanne. Tein sen cd- ja dvd-painokset käsityönä. Projekti oli raskas ja työläs. Siitä jäi hivenen turhautunut maku. Työmäärä ei taiteesta parempaa tee.

Alkuvuodesta 2014 kokeilin kappaleiden kirjoittamista suomeksi. Ensin käänsin muutaman vanhan kappaleen äidinkielelle verbaalisesti leikitellen. Muotokielen hahmotuttua innostuin tuomaan mukaan sanomaa ja ilkikurista huumoria. Ensimmäinen kokonaan uusi biisi oli nimeltään Kyllä mäkin osaan antaa sulle anteeksi.

Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet -albumi syntyi kotistudiossa varsin vaivattomasti. Edellisen The Saturnettes -levyn siivittämällä tiellä soitin muutamia kitara-, perkussio- ja taustalauluraitoja lukuun ottamatta albumin kaikki äänet. Ensimmäinen single Maailma ilman diktaattoreita kelpasi YleX:n Uuden musiikin tehosoittoon ja suomenkielinen urani lähti mukavasti käyntiin.

Esikoisalbumi sai kiitosta ja kasasin bändin keikoille. Nopeasti perään syntyi levyllinen uusia kappaleita, joissa teksteihin oli puristettu sanomaa ja kulmaa entistä enemmän. Repalainen, poliittinen ja mustalla huumorilla ryyditetty Kis Kis ilmestyi turkulaisen Plastic Passion -yhtiön kautta keväällä 2016.

Albumin julkaisukiertue jäi tyngäksi peukalon jännetuppitulehduksen takia. Ei tullut kesää.

Yksikätisenä keskityin biisintekoon. Toimittajana tunnettu Tero Alanko kurvasi punaisella autollaan tuottajaksi. Yhdessä loimme albumin Taivaankanteen jäätyneistä linnuista, joka ilmestyy tänä syksynä. Albumin julkaisee Playground Music Finland.

Jani
XX

Keikoilla:

Kimmo Vierimaa – rummut
Johannes Tolonen – basso
Sami Nissinen – kitara
Antti Aittapelto – kosketinsoittimet
Jani Matti Juhani – laulu, kitara