Soundin levyarvio  ★★★★

”Aidon ja uskottavan rakkauden ja kauneuden injektoiminen moderniin popmusiikkiin on vaativa haaste, mutta Jani Matti Juhani vastaa levyllään siihen epäröimättä, luontevasti ja tyylitajuisesti.”

Näin aloittaa Asko Alanen Taivaankanteen jäätyneistä linnuista -levyarvion Soundi-lehdessä. Arvio löytyy numerosta 8/2017 ja verkkoversio tästä. Mukana myös pieni haastattelu.

Tänään ilmestyneessä Soundi-lehdessä tosi nätti levyarvio ja pieni haastattelu 😍 #soundi #levyarvio

Henkilön JaniMattiJuhani (@janimattijuhani) jakama julkaisu

Marc Bolan 70v

Tänään on Marc Bolanin syntymäpäivä. Bolan täyttäisi 70 vuotta.

Näyttää himpun verran tädiltäni. Kuta kuinkin noin ajattelin nähdessäni CD:n kannessa punaiseen asuun sonnustautuneen hahmon. Iskä kertoi, että kyseessä on Marc Bolan ja hänen yhtyeensä on nimetty dinosauruksen mukaan T-Rexiksi.

Voisiko se olla sellaista musiikkia mistä tykkäisin?

Iskä nyökkäsi. Tämän kysymyksen hän oli kuullut ennenkin. Isäni oli mielissään voidessaan esitellä pojalleen musiikkia. Lama vei vinyylikokoelman, mutta tilalle tuli laatikkotolkulla itseäänitettyjä kasetteja. Arvo laski, mutta kattavuus oli hyvä. Ensimmäiset CD:t ilmestyivät joulukuun 16. päivä 1990. Yksi niistä oli T-Rex-kokoelma. Juuri sellainen karmaiseva halpakokoelma, jonka uhriksi Bolanin tuotanto on liian usein joutunut. Aiemmin hyväksyntäni oli saanut jo Status Quo. Se onkin ihan lastenmusaa. Sen tahdissa pystyi jorailemaan. Hiukan huolissaan hän oli, kun en pitänyt Beatlesistä. Help oli ihan ok kappale, mutta muuten himpun verran ärsyttävää ininää ja vinkumista. Piti olla rokkia.

T-Rex oli rokkia. Se rokkasi sydämeeni siltä istumalta. Halpahallin laserlevy sai parivaljakoksi pian tuplakasetin. Muistan kuunnelleeni kasettia mummolassa joulupukilta saaduilla korvalappustereoilla. Kävi ilmi, että Bolan oli aluksi soittanut akustista kitaraa ja hänen kaverinsa paukutellut bongorumpuja. Tämä tuntui kummalta. Eihän bändissä voi olla vain kaksi tyyppiä? Iskä kertoi, että näin on kuitenkin ollut. Innostuin kitaransoitosta vakavammin 15-vuotiaana. The Coats -yhtye oli helppo perustaa Bolanin inspiroimana. Soitin kitaraa ja kaverini Tuukka bongorumpuja.

Sittemmin hain laulajaksi pahamaineiseen glamrock-yhtyeeseen nimeltä Rose Avenue. Koesoitossa soittelimme T-Rexiä ja sain paikan. Ensimmäisellä keikalla esitimme akustisesti Cosmic Dancerin ja myöhemmin Tampereen Klubilla sähköisen Jeepsterin. Sapetti aina kun Jann Wilde & Rose Avenue yhdistettiin 80-luvun pullamössöglamrokkeihin.

Rakkaus Bolaniin ei ole vuosien varrella sammunut. Uusinta levyä edeltäneellä Kis kis -albumin yhteydessä äänitin kunnianosoituksen idoliani kohtaan. Ken joutsenella ratsastaa -hupsuilu kuultiin alunperin vain Kis kis -vinyylin ennakkotilaajien bonus-CD:llä. Plastic Passion -levymerkin suostumuksella kappaleen voi kuulla myös tästä.

Jos Marc Bolan ei ole entuudestaan tuttu, niin tutustuminen on miellyttävä aloittaa albumikaksikolla T-Rex (1970) ja Electric Warrior (1971). Ensin mainittu kuvastaa mainiosti siirtymistä folk-tyylistä kohti sähköisempää glamrockia, joka jälkimmäisellä toimii tuoreimmillaan. Menestyksen sokaisema Bolan sortui jo seuraavalla albumilla The Slider (1972) toistamaan Tony Viscontin kanssa keksimäänsä hittikaavaa. Parissa vuodessa ämpärit olivat tyhjiä. Kanan, shampanjan ja kokaiinin turvottama Bolan haparoi pari onnetonta albumia kunnes raitistui ja pääsi takaisin jaloilleen juuri ennen kohtalokasta automatkaa syyskuun 16. päivä 1977. Bolanin tähti sammui hänen vaimonsa ajettua päissään minin päin puuta. Marc Bolan kuoli vain 29-vuotiaana. Vahva kirjasuositus on tuottajalegenda Tony VIsctontin omaelämäkerta Bowie, Bolan and The Brooklyn Boy. Sen sivuilla maalautuu kuva Bolanin persoonasta sekä Bowien ja Bolanin välisestä kilpailusta. Alunperin epäonnistunut Bowie ihaili onnistuvaa Bolania. Sitten kaikki kääntyi päälaelleen.

Hyvää syntymäpäivää, Marc Bolan ja kiitos kaikesta!

Soundin ensinäyttö: ”Syys”

Suomen suurin musiikkilehti Soundi ensiesittelee verkkosivuillaan musiikkivideon kappaleesta ”Syys”. Hiljattain Radio Suomen taajuuksilla Pekka Laineen Ihmemaa -ohjelmassa debytoineella kappaleella esiintyvät mukana Pekka Koivisto (saksofoni), Okke Komulainen (rhodes & hammond) ja Kimmo Vierimaa (rummut). Albumi löytyy vinyylinä levykaupoista.

Soundin juttuun tästä.

Keikkalavaan jäätyneestä esiintymisjännityksestä

Sanailenpa teille hiukan vuosia piinanneesta uskollisesta ystävästäni eli esiintymisjännityksestä. 174 keikan jälkeen se ei ole helpottanut, vaan se on itseasiassa pahentunut. Viime viikon perjantaina 18.8. Hämeenpuiston tunnelmallisessa O’Harasin kellarissa jouduin poistumaan kesken esiintymisen lavalta yksinkertaisesti paniikin käydessä sietämättömäksi. Jännitys purkautui välittömänä oksennusrefleksinä henkilökunnan saniteettitiloissa.

Ennen keikkaa jännitys on ihan jees. Se yleensä laukeaa ensimmäisten biisien aikana ja purkautuu esiintymistä tukevaksi energiaksi. Ensimmäisiä keikkoja tehdessä vuonna 2005 jännitys oli sietämätön. Peura ajovaloissa -oloa lieventämään ehdotettu alkoholin runsas käyttö ei auttanut paskan vertaa. Sitä oli vaan jännittynyt ja sössötti. Keikkailun myötä ramppikuumeen kanssa oppi kuitenkin elämään. Glamrock-henkinen rooli oli oiva paikka paeta ujoutta ja esiintymisarkuutta. Usein se purkautuikin varsin koomisena säntäilynä ja yliampuvana falskina kukkoiluna. Sehän tietysti istui yliteatraaliseen glamhömppään oikein hyvin. Keikan jälkeen saattoi laittaa taas valot kiinni ja paeta nurkkaan istumaan. Tämä aiheutti jonkin verran kiusallisia tilanteita, sillä minun oletettiin olevan lavan ulkopuolellakin ulospäinsuuntaunut ja pirskahteleva persoona. Rooli tuntui useimmiten turhauttavalta ja aika usein suorastaan vitutti. Mitä enemmän naama näkyi lehdessä, sitä useammin syrjäänvetäytyvä käytös tulkittiin koppavuudeksi ja kusipäisyydeksi.

Muutaman vuoden jälkeen glam jäi taakse ja rooli roikkumaan vaaterekkeihin. Siirros ei tietenkään tapahtunut sormia napsauttamalla. Viime vuoteen asti mukana on kulkenut jäänteitä vanhasta lavaroolista. Nyt tulevan albumin myötä esiintyminen tuntuu olevan viheliäisempää kuin koskaan, sillä rooli tuntuu pudonneen kokonaan pois. Lavalle nousee ihan vaan tavallinen Jani, joka näki monta viikkoa painajaisia ala-asteella, kun piti pitää esitelmä Urho Kekkosesta luokan edessä. Jestas se oli hirveää.

Viikko sitten perjantaina O’Harasissa ensimmäinen biisi meni vielä ok. Toisen biisin kohdalla sydän alkoi jo pamppailla. Miksi jännitys ei mene pois? Kolmannen kappaleen kohdalla kylmä hiki alkoi valua ja sydän tuntui puskevan kurkusta ulos. Lauloin kappaleen läpi ja tuijotin tyhjyyteen. Neljännen biisin kohdalla kädet ja koko kroppa alkoivat täristä. Unohdin soinnut ja keskittyminen herpaantui. Nyt lentää laatta. Tunsin kuinka silmissä alkoi sumentua, tartuin mikrofoniin, pyysin yleisöltä anteeksi ja pakenin takahuoneeseen. Kaoin hetken aikaa WC-pyttyä kaulaillen ja kuulin kuinka bändi jatkoi biisiä eteenpäin. Tietenkin ensimmäinen tunne oli, että voi saatana sentään, tämä meni nyt ihan päin helvettiä. Odottelin kotvan, että tuleeko bändi seurakseni vessaan, mutta onneksi Johannes Tolonen (vas.) ohjasi bändin soittamaan taukomusiikkia C:stä. Keräsin voimia, sylkäisin kämmeniin ja palasin takaisin lavalle.

Episodin jälkeen esiintyminen sujuikin jo helpommin. Aplodien saattelemana jatkoimme keikkaa jylhällä Kevät-biisillä ja loput keikasta meni hyvällä draivilla. Palasimme lavalle vielä yleisön pyynnöstä soittamaan ylimääräisenä numerona tulevan albumin avausraidan Tiedän mitä rakkaus on. Lisää keikkoja luvassa syksymmällä.

-Jani

Kaunein päällä maan – Uusi single kuultavissa ennakkoon Rumbassa

Perjantaina 18.8. Playground Music Finland julkaisee uuden singlen Kaunein päällä maan. Kappale on kuultavissa Rumban sivuilla jo nyt.

Kappaleella esiintyy Janne Laurila (laulu), Pekka Laine (kitara) ja Kimmo Vierimaa (rummut). Sen on tuottanut Tero Alanko ja masteroinut Jarno Alho / Alho Audio Mastering.