Desibeli.net – Marraskuun pienet

Desibeli.netin Mika Roth huomioi ilahduttavasti Pelottaa ep:n marraskuun pienjulkaisujen arvioissa. http://www.desibeli.net/juttu/2907

”Nimibiisi Pelottaa rullaa eteenpäin kuin parhaimmat artistin rustaamat kappaleet, iskien silmää vasemmalle ja oikealle. Soundit eroavat hieman herran normaalista paletista, mutta kyllä ne tutut elementit ovat edelleen ihan siinä pinnan alla. Maailman paskin biisi kaikuu puolestaan edelleen sitä 70-luvun glam-rockin voimaa, josta Neon City Rockers -albumi on edelleen upein näyte. Tuo kiekkohan oli parhainta bowieismia alusta loppuun saakka, joten tältä pohjalta Arto Sotavaltan käännös Kapteeni Tom on kai johdonmukainen päätös EP:lle. Eikä siinä mitään, sillä kyllähän bändi Davidinsa taitaa, ja kun kyseessä on mitä puhtain kunnianosoitus, niin ei muuta kuin hattua pois päätä ja kumarrus kohti tähtimiestä.”

Pelottaako?

Syksy on täällä jälleen. Vuodenajoista se on aina ollut ehdoton suosikkini. Pimenevät illat ja viileys saavat mielikuvituksen liikkeelle. Myös ulkoilu luonnossa on mieluisaa ja iltaisin on mukava käpertyä lukemaan kirjoja.

Syksy tuo tullessaan myös uuden julkaisun.

Pelottaa EP on kolmen kappaleen ”pläjäys” (kukahan tuon ratkiriemukkaan sanan on keksinyt?). Pläjäys sisältää huhtikuussa julkaistulta KIS KIS -pläjäykseltä kaksi raitaa uudelleen miksattuina ja masteroituina. Nimibiisin lisäksi pläj…extended playlla kuullaan kappale nimeltä Maailman paskin biisi sekä versioni alunperin Arto Sotavallan tulkitsemasta kappaleesta Kapteeni Tom, joka puolestaan on käännös David Bowien ikivihreästä ykköshitistä Space Oddity (1969). Versiooni hain vaikutteita niin alkuperäisestä kuin myös Bowien vuonna 1979 julkaisemasta uudesta riisutummasta versiosta. Toivottavasti tulette pitämään näkemyksestäni. Coverointi on samalla hatunnostoni tänä vuonna keskuudestamme poistuneelle sankarillemme David Bowielle.

Ajatus albumiraitojen uudelleenmiksauksesta sai alkunsa kesän aikana. Myönnettäköön, että musiikin tekninen puoli ei ole juurikaan ollut vahvimpia osaamisalueitani. Jokaista levyäni on joku muistanut kritisoida enemmän tai vähemmän ”paskoista soundeista”. Taiteellinen puoli on aina vienyt mennessään ja ääniruuvaukseen on tullut suhtauduttua hivenen välinpitämättömästi. Lopputuloksen kannalta tärkeää roolia on näytellyt osaava masterointi.

Jännetuppitulehduksen estettyä kaikenlaisen mukavan musisoinnin, sain hyvän tekosyyn tarttua tukevasti kiinni kotistudion miksauspöydästä ja suorittaa perehdyttävää toimintaa. Hyppäsin faderliukumäkiin, sukelsin äänimereen ja nousin taajuuksien poukamasta aivolohkot täynnä teknistä nippelitietoa. Luin oppikirjasia, artikkeleita ja analyyseja. Ennen kaikkea opettelin kuuntelemaan ja testailemaan mitä tapahtuu jos vääntelee ja kääntelee EQ-käppyrästä. Testimateriaaliksi valitsin tuoreen KIS KIS -albumin em. raidat ja pian rujohko saundi notkistui ja pehmeni. Koin useita A-ha-elämyksiä. Norjan paras bändi. Onko remixatut kaksi raitaa parempia kuin alkuperäiset? Onko uusi versio koskaan parempi kuin alkuperäinen?

Saatte tehdä omat johtopäätökset pian. Pelottaa EP julkaistaan lähiaikoina.

Talvisota tulee taas EP – digitaalinen julkaisu

Maaliskuussa ilmaisena latauksena bandcampissa julkaistu Talvisota tulee taas EP on nyt saatavilla myös virallisesti digitaalisena albumina Plastic Passionin toimesta. KIS KIS -pitkäsoitolta tutun nimikappaleen lisäksi EP sisältää siivut Jussi dokaa kellarissa ja Halusin päästä eroon (kaikesta paskasta).  Kappaleiden sanat löytyvät tästä.

Talvisota tulee taas EP löytyy suoratoistopalveluista, kuten mm. Spotify ja Deezer