Rokki on tullut tiensä päähän! Vai onko?

Tähän on tultu. Rokki on tullut tiensä päähän. Uran alkupään julkaisut Maailma ilman diktaattoreita EP (2014) ja pitkäsoitto Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet (2015) myivät pienet painoksensa loppuun pian julkaisunsa jälkeen. Uusintapainosten sijaan koostin materiaalit yhdeksi kokoelmaksi. Samalla avasin alkuperäiset sessiot ja mulkkasin kappaleita hivenen uusiksi. Siis vähän samalla tavalla kuin George Lucas ronkki Tähtien Sota -leffojaan. Lopputuloksesta voi olla eri mieltä. Arkistoista löysin bonukseksi Nainen tummissa -coveroinnin.

14 kappaletta sisältävä remix-kokoelma on kuultavissa Punaiset Levyjen bandcamp-sivulla. Fyysisten levyjen ystäville tarjolla on tilauksesta käsintehty CDR-versio.

Tunnelmia Laserkiertueelta (Klubi & Semifinal)

Vuoden ensimmäiset keikat kera Mustien Käärmeiden on taputeltu. Helmikuun 14. päivä vietimme valtakunnallista keikkapäivää Tampereen Klubilla. Kanssamme lavan jakoi Kaita Isäri Seppälä. Klubi on tuttu paikka jo vuosien takaa. Edellisestä keikasta lavalla oli kuitenkin ehtinyt vierähtää jo melkein viisi vuotta. Tuolloin elokuussa 2013 Jann Wilde & The Neon Comets teki keikan mittaisen comebackin Neon City Rockers -albumin tuottaneen Miettisen, eli Shitter Limited -yhtyeen nokkamiehen, 50v-kemuissa.

Nyt tunnelma oli, luoja paratkoon, hivenen seesteisempi ja kukaan ei saanut tuopista tai jättiläismäisestä kipsipeniksestä päähänsä. Esitimme Taivaankanteen jäätyneistä linnuista -albumilta seitsemän kappaletta (Valentina, Postikortteja menneisyydestä, Maailmanloppuun asti, Tango Nosferatu, Kevät, Pasuunat huutaa haudan takaa), Kis Kis -levyltä kaksi (Uuno Turhapuro tappaa itsensä, Pelottaa) ja esikoisalbumin ajoilta kaksi (Rouva Huttunen avaruudessa, Rokki on tullut tiensä päähän). Lisäksi kuultiin Okkultismia & Erotiikkaa -kilpailun voittanut yhden soinnun jynkytys Rakkautta kuoleman kanssa.

Antti Aittapellon (koskettimet), Kimmo Vierimaan (rummut) ja Sami Nissisen (kitara) kanssa saimme vieraaksemme taustoja laulamaan Minna Sihvosen. Minna on tuttu muiden muassa yhtyeistä Neiet ja On Volcano. Taitavana laulajana hän sai biiseihin puhallettua harmoniaa ja raikkautta. Niitä kappaleiden liveversiot ovat kaivanneet. Oikea jalkani sotkeutui ensimmäisen kappaleen aikana instrumenttikaapeliin. Näin Valentina-biisi sai lisämausteeksi muutamia ylimääräisiä tanssiaskelia. Postikortteja menneisyydestä alkoi lupaavasti, mutta pian olan yli vyöryi pahin painajaiseni eli bassokamoista alkoi kuulua epämääräistä pörähtelyä ja surinaa. Piuha vaihtoon. Hermostuksissani vaihdoin piuhan väärinpäin. Kaikenlainen tekninen säätö ja ähellys on keikkajännityksessä silkkaa hirveyttä. Tämän jälkeen piuha piti vielä toistamiseen vaihtaa. Loppujen lopuksi pörinän aiheuttaja oli liitoksistaan lohkeillut viritysmittari. Uskollinen sotaratsuni vuodelta 2006 oli ensi kertaa pois pelistä. Loput keikasta sujui onneksi vähillä pörinöillä ja maaliin päästiin kunnialla. Hivenen näpeissä tuntui rutiinin puute. Tulee keikkailtua nykyään niin harvoin, että tietynlainen harjaantuneisuus on vähäisempää. Toisaalta tuoreutta piisaa. Uusimman levyn tiimoilta tämä oli vasta kuudes esiintyminen. Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet esiintyy rajulla 4,5 keikan vuositahdilla. Ei makeaa mahan täydeltä?

Klubin jälkeen luvassa oli day off eli välipäivä, mutta heti perjantaina siirryimme Helsinkiin. Huuto!-yhtye oli aikeissa julkaista debyyttialbumia ja saimme kutsun mukaan levyjulkkaripippaloihin. Sehän oli tietenkin erinomaisen kiva juttu. Mukana pääesiintymässä oli kouvolalainen Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS? Hyvä kysymys.

Semifinalin keikka tulee jäämään ikuisesti mieleeni ja nousemaan omalle Parhaimmat-listalle, sillä saimme vieraaksi Anna Kuoppamäen, jonka kanssa esitimme ensimmäistä kertaa lavalla Taivaankanteen jäätyneistä linnuista -albumin esikoissinglen Maailmanloppuun asti -kappaleen. Enempää varsinaisia bändikeikkoja kalenterissa ei ole tuoreimman levyn tiimoilta, joten yhteisesiintyminen Anna Kuoppamäen kanssa sulki albumin kaaren mitä kauneimmalla tavalla. Sillä biisillä se alkoi ja sillä biisillä se päättyi. Kiitos bändille Sami, Antti ja Kimmo. Kiitos Minna Sihvonen ja kiitos Anna Kuoppamäki. Kiitokset kanssayhtyille ja Klubin ja Semifinalin henkilökunnalle. Tietenkin kiitos yleisölle.

Nyt on hetki aikaa miettiä uusia seikkailuja. Tuottaja Tero Alangon kanssa puhuttiin jo toisesta yhteistyölevystä ja krautrockista. Lähetin 16 demoa. Pitääköhän tässä muuttaa Berliiniin?

Seuraavat esiintymiset:

16.03. Bar Kuka, Turku (puoliakustinen)
05.04. Tampere-talo (Aulaklubi), Tampere (soolo)

Kevät – musiikkivideo

Tässä on musiikkivideo Taivaankanteen jäätyneistä linnuista -albumin kappaleesta nimeltä Kevät. Kuvasin videon viime vuonna helmikuun lopulla Ruutanan Matkajärvellä ja Jussilassa. Tuolloin aurinko otti ensiaskeleitaan sulattaakseen vielä talviteloilla ollutta luontoa.

Surrealistinen teksti käsittelee sisällissotaa ja sen traumoja, ja niistä syistä valitsin julkaisupäiväksi 27. tammikuuta. Tänä päivänä tulee kuluneeksi sata vuotta sodan syttymisestä. Teemaa pyrin jatkamaan myös videon visuaalisessa ilmeessä.

Viulut sovitti, äänitti ja soitti Jussi Suonikko. Tuotannosta vastasi Tero Alanko ja masteroinnista Jarno Alho / Alho Audio Mastering.

Keikkalavaan jäätyneestä esiintymisjännityksestä

Sanailenpa teille hiukan vuosia piinanneesta uskollisesta ystävästäni eli esiintymisjännityksestä. 174 keikan jälkeen se ei ole helpottanut, vaan se on itseasiassa pahentunut. Viime viikon perjantaina 18.8. Hämeenpuiston tunnelmallisessa O’Harasin kellarissa jouduin poistumaan kesken esiintymisen lavalta yksinkertaisesti paniikin käydessä sietämättömäksi. Jännitys purkautui välittömänä oksennusrefleksinä henkilökunnan saniteettitiloissa.

Ennen keikkaa jännitys on ihan jees. Se yleensä laukeaa ensimmäisten biisien aikana ja purkautuu esiintymistä tukevaksi energiaksi. Ensimmäisiä keikkoja tehdessä vuonna 2005 jännitys oli sietämätön. Peura ajovaloissa -oloa lieventämään ehdotettu alkoholin runsas käyttö ei auttanut paskan vertaa. Sitä oli vaan jännittynyt ja sössötti. Keikkailun myötä ramppikuumeen kanssa oppi kuitenkin elämään. Glamrock-henkinen rooli oli oiva paikka paeta ujoutta ja esiintymisarkuutta. Usein se purkautuikin varsin koomisena säntäilynä ja yliampuvana falskina kukkoiluna. Sehän tietysti istui yliteatraaliseen glamhömppään oikein hyvin. Keikan jälkeen saattoi laittaa taas valot kiinni ja paeta nurkkaan istumaan. Tämä aiheutti jonkin verran kiusallisia tilanteita, sillä minun oletettiin olevan lavan ulkopuolellakin ulospäinsuuntaunut ja pirskahteleva persoona. Rooli tuntui useimmiten turhauttavalta ja aika usein suorastaan vitutti. Mitä enemmän naama näkyi lehdessä, sitä useammin syrjäänvetäytyvä käytös tulkittiin koppavuudeksi ja kusipäisyydeksi.

Muutaman vuoden jälkeen glam jäi taakse ja rooli roikkumaan vaaterekkeihin. Siirros ei tietenkään tapahtunut sormia napsauttamalla. Viime vuoteen asti mukana on kulkenut jäänteitä vanhasta lavaroolista. Nyt tulevan albumin myötä esiintyminen tuntuu olevan viheliäisempää kuin koskaan, sillä rooli tuntuu pudonneen kokonaan pois. Lavalle nousee ihan vaan tavallinen Jani, joka näki monta viikkoa painajaisia ala-asteella, kun piti pitää esitelmä Urho Kekkosesta luokan edessä. Jestas se oli hirveää.

Viikko sitten perjantaina O’Harasissa ensimmäinen biisi meni vielä ok. Toisen biisin kohdalla sydän alkoi jo pamppailla. Miksi jännitys ei mene pois? Kolmannen kappaleen kohdalla kylmä hiki alkoi valua ja sydän tuntui puskevan kurkusta ulos. Lauloin kappaleen läpi ja tuijotin tyhjyyteen. Neljännen biisin kohdalla kädet ja koko kroppa alkoivat täristä. Unohdin soinnut ja keskittyminen herpaantui. Nyt lentää laatta. Tunsin kuinka silmissä alkoi sumentua, tartuin mikrofoniin, pyysin yleisöltä anteeksi ja pakenin takahuoneeseen. Kaoin hetken aikaa WC-pyttyä kaulaillen ja kuulin kuinka bändi jatkoi biisiä eteenpäin. Tietenkin ensimmäinen tunne oli, että voi saatana sentään, tämä meni nyt ihan päin helvettiä. Odottelin kotvan, että tuleeko bändi seurakseni vessaan, mutta onneksi Johannes Tolonen (vas.) ohjasi bändin soittamaan taukomusiikkia C:stä. Keräsin voimia, sylkäisin kämmeniin ja palasin takaisin lavalle.

Episodin jälkeen esiintyminen sujuikin jo helpommin. Aplodien saattelemana jatkoimme keikkaa jylhällä Kevät-biisillä ja loput keikasta meni hyvällä draivilla. Palasimme lavalle vielä yleisön pyynnöstä soittamaan ylimääräisenä numerona tulevan albumin avausraidan Tiedän mitä rakkaus on. Lisää keikkoja luvassa syksymmällä.

-Jani

Kesäkiertue Alppipuistosta Hiedanrantaan

Ensimmäiset keikat uuden kiertuebändin kanssa on korkattu kahdella ulkoilmakeikalla. Helsingin Alppipuistossa järjestetty IndieCon Indie Picnic ja Tampereen Hiedanrannassa ensimäistä kertaa järjestetty Uusi Tampere toimivat näyttämöinä. Keikat menivät oikein mukavasti.

Uusi Tampere -tapahtuman pyhättönä toimi rujon pittoreskiä Robocop-tyyliä edustava Kuivaamo.

Edellisistä bändikeikoista oli ehtinyt vierähtää 14 kuukautta, joten esiintyminen kieltämättä jännitti poikkeuksellisen paljon. Jännitys ei tunnu laisinkaan niin pahalta osaavan bändin kanssa. Onneksi tälläkin kertaa kokoonpanon muodostivat osaavat hemmot: Sami Nissinen (mm. Vuoret) soitti kitaraa, Volterissa jo vuodesta 2002 kanssasi soitellut Antti Aittapelto liittyi urkuristiksi ja Johannes Tolonen (mm. Manzana) tarttui bassoon. Rumpuja kolisteli tulevalla albumillakin soittava Kimmo Vierimaa. Sain jälleen ilon ja kunnian tehdä yhteistyötä lahjakkaiden ihmisten kanssa.

Alensin oman roolini soolobasistista jälleen komppikitaristiksi ja sovitin kappaleet capon avulla avosoinnuille. Näin sain instrumenttiosiot soitettua läpi pienillä ja hennoilla otteilla ilman että geeneissä jylläävät nivelvaivat pahentuisivat liiallisesta toistosta. Selvisin ilman minkäänlaisia ongelmia.

Keikkasetin koostimme pääasiassa tulevan albumin kappaleista. Tämä oli tietoinen ratkaisu, sillä keikkojen tarkoitus on promota tulevaa albumia. Heitimme vastapainoksi mukaan ekalta EP:ltä kaksi b-puolta ja yhden albumiraidan esikoislevyltä. Tuoreimmalta Kis Kis -levyltä emme soittaneet ainuttakaan raitaa. Tulevilla keikoilla tulemme soittamaan todennäköisesti vielä enemmän uuden levyn materiaalia.

Helsingin Alppipuiston setti. Uusi Tampere -festeillä soitimme saman setin, mutta encorena kappaleen nimeltä Tiedän mitä rakkaus on.

Ennen Taivaankanteen jäätyneistä linnuista -levyn julkaisua käymme piipahtamassa Tampereen mukavimmassa kellarissa eli O’Harasissa 18. elokuuta. Tervetuloa.

Taivaankanteen jäätyneistä testilevyistä

Albumi on ottanut jälleen askeleen eteenpäin, sillä vinyylin testiprässit saapuivat korviemme iloksi. Kaikki kuulostaa olevan kuten pitääkin tai itseasiassa jopa paremmin, sillä analogisuus tuo levylle sen sisältöä pukevaa viehätystä. Aikataulu ei veny ja teos ennättää syyskuussa kauppoihin. Veikkaanpa, että ennakkotilauslinkit saapuvat seuraavaksi.